Eipä tässä taas sen kummempia. Maanantaina olin lupautunut ulkoiluttamaan Sannan kuutta collieneitokaista. Otin pojatkin mukaan, ettei tarvinnut enää uusiksi niitä sitten viedä. Vastaanotto oli hyvinkin innokas kun kolistelin sisään, kaikki tytöt taisi minut tunnistaa kun ei kukaan syödä yrittänyt Ensin tein lenkin Körmyn ja kolmen tytön kanssa, Körmy oli oikein mallikas mies. Sitten Remu ja seuraavat kolme muuta neitiä, huhhuh taas. Remu taitaa eläää uutta nuoruutta, muutenkin ollu meno tässä viimepäivinä semmosta uikutusta ja nuuskuttelua. No Remun kanssa oli lenkillä Dina ja Neda, jotka ovat äiti ja tytär. Minulla meni puoli lenkkiä siihen, että sain repiä Remua vuorotellen irti jommankumman selästä Mä kun olen jo jotenki luullu, että se on nykyään liian fiksu härkkiäkseen juoksuttomia narttuja.  Yleensä meillä Körmy se, jota saa olla repimässä irti tyttöjen selästä. Jostain syystä sitten kanssa mukana ollut Jasmin ei ollut läheskään niin kiinnostava. Ehkä Remulle on joku juttu brittinaisiin, Dina kun tuoto englannista samoin kun Nedan molemmat vanhemmat?

Eilen käytiin sitten Sampon ja koirian kanssa taas Hurukselassa postilla ja hakemassa pari juttua. Siellä kevät edistyy kohisten, nurmikko vihersi jo ihan leikkuun tarpeessa. Nurmikon oli vallanneet pikkukäenrieskat (Gagea minima). MURR minä VIHAAN kaikkia keltaisia kukkia! No onneksi nuo aika nopeasti jaa käsvavan nurmen jalkoihin.

Körmy pääsi silti vähän köllimään niiden joukkoon. Remukin kyllä sinne joutui, mutta ei taas ollut oikein julkasukelposia kuvia herra Lassiesta. Sen vertaa kidutettu ilme sillä

Toisia minun suursuosikkeja, idänsinililjoja (Scilla siberica) -.- Minä siis inhoan niitä koko sydämestäni! Ne on rumia, uima-altaan värisia nuokkunahkoja. Ja minne ikinä katsookin tähän vuodenaikaan, on niitä siellä! Niitä on kaikkialla! Mummo mennyt joskus aikanaan laittamaan scilloja tuonne Hurukselan pihaan. Kovasti himoittaisi kiskoa ne sieltä ylös sipuli sipulilta No jos ne “vahingossa” jäisi sitten ruohonleikkurin alle…

Tulppaaneja näkyisi olevan tosi hyvin tulossa Eli myyrät ei ole ilmeisesti hirveän montaa sipulia syöneet.

Muutama narsissikin kukki jo takaseinustalla. Näiden piti olla kokovalkoisia. Minua on huijattu!

Oli siellä onneksi yksi melkeen oikenvärinenkin. Jos joku tahtoo noita keltatrumpettisia niin huikkaa vaan, voin syksyllä kaivaa ne ylös maasta ja lahjoittaa ne eteenpäin. Minulle ei mitään keltaista ole!

Tänään ei tullut tehtyä mitäänn kummempaa, käytiin poikien kanssa lenkillä ja minä käväsin fysioterapiassa. Huomenna päitäisi sitten lähtä ajelemaan Huittisiin pääsykokeisiin. Saisin sen vaan jotenkin mahtumaan paksuun kaaliini, ei yhtään tunnu siltä, että olisin lähdössä mihinkään. Volvon saan EHKÄ huomiseksi ♥ Voi kun tosiaan saisin sen, ettei tarvitse lähtä Citroenilla kahden koiran, kahden tuolin ja muun oheisromppeen kanssa… Voi tulla ahdasta nimittäin. Toivotaan parasta. Eilen tossa laskin, että eihän tähän Volvon remppaan menekkään nyt sitten kun 4700 euroa. Mistä ihmeestä sitä tommosia rahoja onkin pystynytkin repimään? Ei tartte varmaan ees sanoa, että nyt on kyllä rahat “aika” finaalissa Tänään taas minun autoremppaaja soitti, ja sano, että siihen tarvii vielä jonkun 150 euron kumijutskan. Sitä rahaa on nyt jo mennyt niin paljon, että en osaa oikeen edes järkyttyä enää. Sanoin vaan joo joo. No jos nyt ei sitten enää tulisi mitään uutta… Ja saisin sen huomenna TOIMIVANA takaisin.

Eipä tässä oikein mitään kummosta kerrottavaa. Kevät etenee, aurinko paistaa ja Volvo on romuna No nyt siihen on hommattu sentäs uusi moottori ja EHKÄ ensi viikolla sen pitäisi olla kunnossa. Pitäkää sormet ja varpaat ristissä! Poikien kanssa ollaan taas vähän pidennetty lenkkejä ja polvi tuntuis olevan sen suhteen suht ok. Kovasti syyhyäisi sormet tekemään jälkiä, mutta hitsi kun on vähän hankalaa ilman autoa. No jos kohta päästäis treenailemaan niitäkin.

Tällä viikolla sain viimein aikaiseksi mennä kuvaamaan poikia sinivuokkojen kanssa, piti saada vähän keväisiä kuvia. Sampo pääsi taas assistentiksi riemusta kiljuen No kuvailut meni oikeestaan tosi kivuttomasti, mitä nyt Körmy kerkesi juosta, kävellä, istua ja maata jokaisen sinivuokon päältä ennen kun sen sai “asemiin”. Remukin poseerasi hyvin kun en edes yrittänyt änkeä niitä vierekkäin samaan kuvaan. Jostaan syystä Remulla menee aina naama nurin jos sen pitäisi olla niin lähellä Körmyä

Muuten kaunis kuva kukkaispojasta, mutta miksi tuo ilme on tuollainen “aivoissa ei tapahdu mitään”?

Älykkyys paistaa taas tässäkin kuvasta. Körmy ei voinut ymmärtää, että mikä ihme sitä emäntää nyt alkoi naurattaa, vaikka hää poseerasi niin hienosti. Mutta onhan se söpö ♥

Vielä yksi suhteellisen onnistunut otos, jossa Körmyn pallopääkin näyttää siedettävältä

Sitten minun “pikkusen” ihanaan Lassieen <3 Remusta on niin paljon helpompi ottaa tälläisiä kuvia, se kun jämähtää just siihen mihin käsketään, eikä liikuta karvaansakkaan ennen kuin saa luvan. Ja valot ja väritkin on helpompia saada hyviksi kun ei ole kokomusta nassu.

Valot päin pyllyä, mutta Remu on jotenkin vaan niin ihana tässä.

Maailman rakkain, ihanin ja silti ärsyttävin Lassie ♥

Voi olla, että olen vähän puolueellinen. Mutta kattokaa nyt, kuinka se on kaunis! Ja tuo ilme ♥

Piti vielä vähän leikkiä luontokuvaajaa, lehtosinivuokkoja (Hepatica nobilis).

Nuo ylempänä ovat samasta metsästä, mutta vähän eri kohdasta. Maan happumuus vaikuttaa sinivuokkojen väriin ja happamassa kohdassa ne ovat punaisempia.

Ei ollut muuten ihan helppoa löytää “virheetöntä” sinivuokkoa tähän lähikuvaan.

Tässä loppuviikosta ovat valkovuokot kovasti lisääntyneet ja avautuneet, pitäisi joku päivä käydä tässä niitäkin kuvaamassa ennen kun torstaina lähden Huittiseen pääsykokeisiin. Kuitenkin jo tuolloin alkuviikosta kun sinivuokkoja kuvailin osui eteen muutama yksittäinen valkovuokkotupaskin (Anemone nemorosa).

Pojista on paljon lisää vuokkokuvia galleriassa. Remun omat löytyvät täältä, Körmyn täältä ja vuokkokuvia löytyy luontokansiosta.

Loppukevennykseksi vielä vähän vauhdikkaampaa kuvaa Körmystä.

Remun kanssa ollaan muuten tehty muutamat treenit jo viimesunnuntaina saatujen oppien mukaan. Ja ihmeen nopeasti sitä eloa alkaa tulla tuohonkin muumioon! Pitäisi saada oikein videolla kuinka hienosti se polkee seuratessa Aina välillä ihan kun Remu “testaisi”, että jos hän nyt tässä kesken kaiken alkaa nuuskutella ilmaan, niin sorrunko minä houkutteluun. Mutta paljon nopeammin se nyt jo luopuu tuosta nuuskuttelusta kun ennen. Kovasti saan vaan tehdä työtä, että en Remua alitajuisesti houkuttelisi, se kun on minulla jo niin syvällä. Jotenkin Remun kanssa treenit parantuneet jos ihan mun asennevamman korjauksen myötä. Nyt kun sain “mustaa valkoisella” siitä, että vika on minussa eikä Remussa, en ole enää läheskään niin turhautunut sitä kohtaa. Remun on parasta elää aineskin 15 vuotiaaksi vetreänä vanhuksena, että tämä emäntä oppii tarpeeksi päästäkseen kokeisiin asti!!

Sunnuntaina siis minä ja puunattu Lassieni lähdettiin ajelemaan Hyvinkäälle kohti Aktiivicollieiden järjestämää tottelevaisuuskoulutusta. Sampon autollahan me “jouduttiin” menemään ja kyllä meinasin meikäläisen hermo kärähtää tuon Remun jollotukseen. Omassa autossahan se on ihan hiljaa, paitsi pysähtyessä sitten saattaa jonkin verran karjua Tuolla Citroenissä se kuitenkin kailottaa paljon, siis todella paljon -_- Silloin kun mulla ei ollut vielä omaa autoa, niin Remu tottu, että Sitikalla mennään aina kaikkiin kivoihin paikkoihin, kun ei sitä sillä tullut huvin vuoksi ajelutettua. Volvossa kun mulla on tosi usein pojat mukana, vakkei oltaisi menossakaan “mihinkään” niin ei tuo siellä viitti jollottaa.

Google Maps anto ajoaikaai 2 h 4 min ja me lähdettiin tosta pihasta 8.16 kun kymmeneksi piti olla paikalla. Ja silti olliin perillä 9.46 Lähin sitten nopeesti kusettamaan Remua siihen kentän lähelle metsikköön ja onnistuin tietty eksymään jo suolle No onneksi kerettiin sieltä ryskätä suht äkkiä takaisin kentälle. Paikalle oli yhteensä saapunut kahdeksan lassiekoirakkoa sekä kaksi innokasta kuulostelijaa. Kouluttaja esitteli aluksi vähän itseään ennen kun aloteltiin koirien kanssa. Jokainen ohjaaja kertoi ennen omaa vuoroaan koiran koulutustasosta, ongelmista ja millaisia treenejä yleensä tekee.

Päivän avasi ihan tosi näpsäkän ja pätevän oloinen 9 kk vanha pehkonalku. Oli kiva katsella tuppoa jolla tuntu työkaluja olevan tottikseen oikein reilusti, teki kivasti ruoalla ja selvästi palkkaantui leikeistäkin. Tämän koirakon kohdalla nähtiin, kuinka suuri vaikutus ohjaajan käytöksellä on koiraan, nimittäin tokalla kierroksella kun ohjaaja oli saanut itsensä “kasaan” oli touhu ihan eri näköistä Tästä pojasta ohjaajineen kuullaan varmasti vielä. Ja pitänee pyytää anteeksi asianomaisilta kun tänne näitä kuvia vieraista koirista lätkin, mutta kun en yhtään tykkää tehä blogikirjoitusta ilman kuvia!

Toisena vuorossa oli sitten 5 kk vanha tuppopentu, jonka kanssa keskityttiin tutittamalla seuraamiseen jne. Tämän ohjalle olen kade, tosta ipanasta nimittäis paistoi kilometrin päähän, että se tykkää touhuta ohjaajan kanssa

Sitten olikin meidän vuoro… Alustin meidät silleen, että Remu on koulutustasollisesti nelikuinen ipana joka ei osaa mitään. Ja selitin, kuinka taitavasti olin osannut opettaa sen passiiviseksi kaikelle tekemiselle.  No eipä mennyt hukkaan selostukset, koska heti kun otin Remun pois autosta tajusin pelin olevan mennyttä. Heti vaan nokka kohti taivasta ja nuuskuttelemaan muiden koirien tuoksua. No liinasta raijasin sen kentälle, jossa Remu jatkoi samaan malliin taivasta katsellen ja lintujen liverrystä kuunnellen. No kouluttaja hokasi heti, mistä tässä nyt kiikastaa ja sanoi Remun olevan oikein malliesimerkki reaktiivisesta koirasta. Täysin samaa mieltä Ja vaikka minä olen teidostanut sen, että olen tässä jo vuosia koittanut lahjoa Remua tekemään minun kanssa ja palkannut sen aina vain passiivisuudesta niin enkös minä silti heti ekana alkanut automaattisesti alkanut houkuttelemaan sitä. Ja tuon houkuttelun kanssahan on käynyt silleen, että minä enemmän minä aina houkuttelen sen pidemmälle Remu sitä venyttää, eli seuraavalla kerralla saa houkutella vain enemmän. Kunnes sitten ollaan tästä pisteessä, että minä voin tanssia vaikka ripastaa HK:n sinisestä tehty kruunu päässä, ilman, että koira kiinnittää minuun mitään huomiota.

Tässä vaiheessa pitää antaa oikein erikoistunnustus kouluttaja Tiina Ridvallille.  Aika moni PK-kouluttaja olisi nimittäin tossa vaiheessa sanonut, että parempi onni seuraavan koiran kanssa. Tiina kuitenkin näki tilanteen olevan ihan minun itseni luoma, ja että kyse ei ole siitä, että Remu vaan olisi sellainen mihinkään reagoimaton muumiocollie perusluonteeltaan. No ohjeeksi sain alkaa reagoimaan aina kun Remu itse ottaa minuun kontaktia nostamalla sen viettiin, eli aloittaa ruoalla “leikkimisen” ja palkata sitten, kun Remu lähtee tähän mukaan.  No ekalla kieroksella minä olin ihan kipsissä ja tein ihan mitä sattuu koko ajan. Olen niin loistava tässä hermojen hallinnassa Remukin oli äärimmäisen epäyhteistyöhaluinen (en nyt muista koskaan sen olleen NOIN muumiona) ja mulla oli pahat namitkin matkassa. Tiinasta Remu kyllä tykkäsi ja häntä kohtaan oli Remu hyvinkin aktiivinen ja yhteistyöhaluinen -_- Eli siis eka treeni ei ollu ihan hirmu onnistunut meiltä…

Tokaa treeniä varten olisin sit varautunut nakein ja johan kiinnosti Remua enemmän. Lisäksi kun siinä oli päivän mittaan tullut ihmiset ja kouluttaja tutummaksi niin en jännittänyt niin paljoa ja olin ittekkin paljon parempi, tein jopa välillä ohjeiden mukaan sekä osasin jopa kehuakkin Remua. Välillä se taas jumiutui haistelemaan ilmaa, mutta yleisesti ottaen teki jopa jo jotain. Sitten kun lähdin viemää Remua treenin jälkeen autoon alkoi se kesken matkan jäkittää kunnes pinkaisi moikkaamaan yleisöä. No eka yritin sitä käskeä eikä tuo ottanut sitä kuuleviin korviinsa. Siinä se sitten kiehnäsi ihmisten ymärillä kunnes sain sen kiinni ja olin valmiina nylkemään koko Lassien. Nappasin Remun niskavilloista siis vaan ronskisti, kiinni enkä mitään muuta. Olin valmis retuuttamaan sen karvoista autoon kun kouluttaja sitten käski mun päästä irti ja kehua Remua siitä, että se kulkee nyt MINUN kanssani. No tein työtä käskettyä ja heti alkoi Lassien häntä heilua. Hetken päästä se stoppasi sitten uudestaan ja oikein näki, kuinka Lassien aivot raksutti: karkaisiko taas vai menisikö emännän mukana? No vähän jopa järkytyin kun sitten Remu päättikin valita tulla mun mukana ja otti jopa muutaman juoksuaskeleen häntä heiluen! Tästä sitten vaan palkkaa ja paljon kehuja! Tuo kun oli just se mihin olen Remun kanssa pyrkinyt, mutta en ole onnistunut. Eli sain sen “rangaistua” väärästä tekemisestä ja sitten palkittua kun se tahtoi olla minun kanssa. Yleensä kun olen vain suuttunut sille, korkeintaan rankaissut ja jättänyt asiaan sikseen, ilman, että Remu on edest reagoinut koko rangaistukseen.

Sain Tiinalta ja muilta osallistujilta paljon hyviä vinkkejä ja tässä muutama lähinnä itselleni muistutukseksi:

• Remun kanssa palataan ihan sille tasolle, kun se olisi pentu jolla ei ole tehty laisinkaan tottista. Eli siis pelkästään nameilla palkataan ja vaaditaan samat asiat kuin pennulta.
• Tekniikka opetetaan siis uusiksi namien avulla, keskittyen siihen, että MINÄ en houkuttele Remua tekemään vaan Remu saa ihan itse tarjota sitä tekemistä. Koska Remulla kuitenkin suht vahva tekniikka siinä pohjalla sujuu tämä vaihe toivottavasti nopeasti.
• Luovun kokonaan pakotteista ainakin toistaiseksi. Remun kanssa ei välttämättä tarvitse fyysisiä pakotteita jatkossakaan, mutta ei ainakaan kunnes ollaan päästy takaisin omalle tasolle motivoituneen koiran kansa.
• Olen päästänyt oman turhautumiseni liiaksi valloilleen ja käyttänyt Remua kohtaan täysin hyödyttömiä pakoitteita. Tiinan sanoin meillä on ollut liikaa mustaa, mutta ei valkoista. Eli siis olen käyttänyt fyysistä pakotetta/”rangaistusta”, ilman, että koira on ymmärtänyt miksi saatikka, että olisin sitten muistanut kehua ja kertoa, milloin Remu tekee oikein.

Yleisesti otten oli siis ihan mahtavan hyödyllinen koulutus Saatiin me kehujakin, kuulemma koulutustaso ja tekninen osaaminen paistaa kuitenkin meidän tekemisestä kaikesta huolimatta. Ja kuulemma ei ole yhtään mahdotonta, että loppukaudesta tehdään jo BH.

Meidän jälkeen oli sitten vuorossa sininen urosnahka. Tämän omistaja rohkaisi minua kertomalla, kuinka heillä oli aikanaan ollut ongelma, että tämä koira oli tottiskentällä vaan lähtenyt kuseksimaan laidoille eikä yhdessä tekeminen ollut kiinnostanut laisinkaan ja silti ovat nyt kokeisiin päässeet. No kysyin sitten “fiksuna”, että ai olette kaikesta huolimatta päässeet kokeisiin asti. Ja joo sain vastaukseksi, että tämä koira on HK3 ja saanut viimeksikin tottiksesta 87 pistettä Nolonolonolo, olis EHKÄ pitänyt tunnistaa ko. koira viimeistään kutsumanimestä. No ei aina voi leikata Tuota nahkiaista oli hauska katsella, se nimittäin vaikutti luonteeltaan jotenkin kovin samankaltaiselta kun Remu. Ohjaajan juttuja kuunnellessa tuntui heillä myös olleen aikanaan kovin samanlaisia ongelmia kun meillä. Oliskos tää ennusmerkki, että Remustakin tulee vielä VK3? ;D

Seuraavaksi oli sitten aivan ihana nuori nahkanarttu joka toimi tosi kivasti ja vietikkäästi. Aivan mahtavan oloinen harrastuskoira! Sen koirakon tuohuja kun katseli, niin näki just sen mihin meidän pitää Remun kanssa pyrkiä. Tämän kanssa tehtiin myös noutoja ja sain siihenkin sitten tulevaisuutta varten hyviä vinkkejä. Sangen järkeenkäyvältä kuulosti esimerkiksi saada koira kiinnostuneeksi kapulaa kohtaan laittamalla se valjaisiin ja apuohjaaja liinan päähän. Sitten ohjaaja oikein kunnolla hetsaa koiraa kapulalla vähän matkan päästä. Sitten vasta kun koira on siinä hetken tempoillut ja oikeesti innoissaan päästetään se kapulalle ja palkataan aluksi kunnon tarttumisesta kapulaan ja siitä jatketaan pitämiseen, nostoon, tuomiseen ja niin edelleen.

Seuraavaksi vuoroon pääsi TOKO-pohjainen nahkanarttu, jolla tehty myös PK:ta. Koiralle oli aijempia huonoja kokemuksia metrin hypyltä ja siihen sitten keskityttiinkin. Tästäkin tarttui mukaan käteviä vinkkejä, mm. patjasta ja rullaverhosta hyppyesteenä, jolloin voi olla varma, että koira ei satuta itseään huonosti hypätessään. Remun kanssa ajattelin kokeilla vinkkiä jalostaa koiran hyppytekniikkaa pituushypyllä, eli siis tehdään pituushyppyeste jonka keskikohtaa sitten korotetaan. Remulla kun tuppaa PK-hypyissä olevan se ongelma, että se hyppäisi mieluusti suoraan ylös eikä eteen, jolloin hyppyyn ei tule laisinkaan vauhtia. Jos tuolla pituushypyllä saisi sitten hyppyyn oikeanlaista kaarta. Saman nahkan kanssa tehtiin kanssa eteenlähetyksiä ja ilokseni huomasin tehneeni niitä Remun kanssa suht samalla tavalla, että ehkä me ollaan osattu tehä edes jotain oikein

Tokavikana oli parivuotias pehkouros, jolla vähän samoja ongelmia kun minulla Remun kanssa. Eli koiralla ei oikein motivaatiota tekemiseen ja silti käytetty fyysisiä pakoitteita, joihin koira ei reagoin oikeastaan mitenkään. Tällä koirakolla ei sentään ollut meidän muumio-ongelmaa Loppua kohden sai tämäkin pari uutta pontta yhteistyöhän ja alettiin nähdä hyvän näköisiä seuraamisia.

Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä oli aikas mahtava 1,5 vuotias tupponarttu. Tällä koirakolla ei tuntunut olevat oikein mitään ongelmia, suorastaan kadehtittavaa yhteistyötä. Ohjaaja taitaa olla luonnonlahjakkuus kouluttamisesta, meno oli jotenkin eleetöntä, mutta kuitenkin kehut tuli suoraan sydämestä ja ne tehosi koiraan ja ohjaaja osasi myös jotenkin aina vetää “oikeista naruista” saadakseen koiran toimimaan hyvin. Ja eipä ollut yhtään huono koirakin, ihan tosi mahtavan vietikkäästi teki sekä namille, että lelulle. Mielenkiinnolla seurailen ko. nartun tulevaisuutta ja odottelen pentusuunnitelmia Tämän kanssa tehtiin seuraamista ja jättäviä, josta poimin kanssa hyvän vinkin tehdä aina maahan, istumaan ja seisomaan jäämiset peräkkäin sarjana sen sijaan, että tekisi yhtä aina useamman kerran peräkkäin. Eihän kokeessakaan samaa asentoa tule kahdesti ja näin koiralle tulevat kaikki asennot saman arvoisiksi sekä yhtä vahvoiksi.

Lopuksi pitää vielä todeta, että vaikka usein kuulee puhuttavan collieihmisten huonosta hengestä ei sitä lainkaan tuolla ainakaan huomannut! Kaikki kävivät tosi asiallista keskustelua, neuvoivat ja kehuivat toisia enkä minä ainakaan kokenut kenenkään aliarvioivan toistensa koiria tai mielipiteitä. Kiitokset siis vielä koko porukalle mukavasta ja hyödyllisestä päivästä, syksyllä uusiksi!

Joo tiedetään, ei joka päivä saa blogiin kirjottaa. Mutta kun on asiaa! Aamupäivästä lähdettiin Sampon kanssa käymään taas kotona Hurukselassa. Ajomatkalla oli oikein ihana lämmin aurinkoinen keli, mutta kun perille päästiin niin meni aurinko tietysti heti pilveen ja alkoi tuulla kylmästi. No mikäs sen paremmin auttaa kylmyyteen kun työnteko niin raijattiin vähän katkottuja oksia pihasta pois. Kylällehän on tulossa nyt kunnallistekniikka jonka reitille meidänkin tontti joutuu ja jonkin verran on siellä sitten raivattu ja puita kaadeltu. Eipä haittaa minua yhtään, kaatoon olisi ne puut muutenkin menny! Säästyinpä itse vaivalta.

Kyrpii ihan älyttömästi tämä autohomma kun tuolla kotona olisi niin paljon hommia! Puita pitäisi kaataa, kuusiaita leikata, maalailla ja paljon muuta. Ruohokin kasvanut jo siihen malliin, että kohtai saisi senkin niittää. Huhtikuu olisi ollut ihan parasta aikaa noille puuhommille, mutta minkäs teet kun tuonne ei oikein kävellen kuljeta. Minun piti tänä vuonna laitella siellä paljon kaikkea, mutta koska rahatilanne nyt on mikä on, taitaa tontti saada villiintyä ja torppa luhistua vielä ainakin tämän vuoden.

Maasta oli putkahtanut taas uusia ylläreitä. Onneksi en muista yhtään, mitä syksyllä istutin niin voi sitten vaan ihailla mitä maasta milloinkin ilmestyy! Noita kevätkurjenmiekkoja joiden harvuutta olin jo kerennyt surra oli ilmaantunut paljon lisää. ‘Tricolor’ krookukset oli jo kerenneet tässä viikossa lakastua, mutta tulppaanit puolestaan oli tehneet paljon lisää lehteä ja helmililjatkin oli nupuillaan. Narsissit vielä pihtaa, kovasti ne näytti jo valmiilta, mutta eivät vain nuput aukene.

Verannan edessä olevaan penkiin oli ilmestynyt vähän toisenlaisia krookuksia.

Nämä raidalliset oli minusta aivan ihania! Tuo raitojen muodostoma kuvio on vain jotenkin niin kaunis ja herkkä. Nämä siis kevätsahmeita ja lajikkeen nimi on ‘Pickwick’ (Crocus vernus ‘Pickwick’)

Noiden kanssa samassa rivissä on myös  näitä ‘Jeanne d’Arc’ kevätsahrameita (Crocus vernus ‘Jeanne d’Arc’). Ihana puhtaanvalkoisia violetilla “kannalla”.

Molemmat yhdessä. Nuo ‘Jeanne d’Arc’it ovat jonkin verran korkeampia kun ‘Pickwick’it ja sen takia niitä istutinkin ’Pickwick’ien taakse. Sitten joskus monen vuoden päästä kun nämä on jakaantuneet kunnolla ja niitä kasvaa mattona penkissä niin nuo valkoiset näkyvät kauniisti matalampien raidallisten takaa Aika hyvin näyttää muuten onnistuneen näiden sipulikasvien istutus, vaikka syksyllä olin varma, että talven aikana myyrät syövät kaikki sipulit eikä kevääksi jää yhtäkään kukkimaan.

Hurukselasta kun palattiin kaupunkiin aloin heti pesemään Remua. Pitäähän sen olla edustava huomiseen tottiskoulutukseen Nojoo oli se pesun tarpeessa muutenkin. Parin tunnin pesu, kuivaus ja trimmaus session jälkeen oli Lassie parka aivan loppunkidutettu. Ja sitten tämä karmea akka vielä kaivaa kameran esiin ja olevinaan vaatii poseeraaman. No kuten kuvasta näkyy ei oikein enää huvittanut. Olen tässä vaan ihan muutamana viimekuukautena ihmetellyt, kuinka tuo nyt neljävuotias koira on lyhyessä ajassa kovasti miehistynyt! Kohtahan sitä kehtaa viedä jo näyttelyyn

Tämä pitää vielä lätkästä loppuun. Heti kun Citroenin ovi aukesi pomppasi Remu Sampon yli suoraan kuljettajan penkille ilman pienintäkään epäröintiä. Lieneekö tämä joku mielenilmaus meikäläisen ajotaidoista?

Ikuisuusprojekti on viimein saatettu päätökseen ja meillä on taas kotisivut. Lähes valmiinahan nämä on jo marraskuusta olleet, mutta nyt sitten sain aikaiseksi tehtyä viime silauksen ja lätkäistyä nettiin. Osoitehan on siis http://roughtough.net

Mitäs tässä muuta. Pojista saisa olla koko ajan nyppimässä punkkeja irti :/ Körmylle laitoin maanantaina Exspotit niskaan, mutta eipä tunnu tehonneen, molempien päistä olen nimittäin niitä nyppinyt. Tänään aamulla sitten lattialla köllötteli semmonen ihana täyteen imenyt “mustikka”, oli päässyt jomman kumman (veikkaan Remua) karvoissa minun seulan ohi. Remu pitäisi tässä vielä pestä ennen kun laitan sille punkkimyrkyt niskaan. Pääsisi nyt vaan Hurukselaan kun siellä ei punkkeja ole!

Punkkimyrkyistä muuten… Minä olen ennen käyttänyt tuttua vanhaa Exspottia, mutta jotenkin tuntuu kurjalta iskeä koiran niskaan noinkin kovan luokan myrkkyjä. Tehoon olen kyllä ainakin aiemmin ollut sangen tyytyväinen, lisäksi Exspotin tehon ei pitäisi heiketä vaikka koira uisi. Frontline taitaa olla aika samaa kaliberia, eli myrkkyä. Tästä en nyt ole ihan 100 % varma, mutta minusta Frontline ei myöskään suoranaisesti karkota punkkeja, vaan tappaa ne vasta ihoon kiinnittymisen jälkeen. Parempi sekin teitysti kun ei mitään, mutta itse toivoisin karkoittavaa vaikutusta. Frontlinen tuoteselosteessa ei mainittu mitään kastumisen vaikutuksesta tehoon. Muutama vuosi sitten ilmestyi sitten markkinoille Bayvantic, jossa tahoaineena aivan sama permetriini kuin Exspotissa, joskin Bayvantic sisältää kanssa imidaklopridia ja sen väitetään tehoavan myös hyttysiin. Kastumisen suhteen pitäisi olla myös kuten Exspot.

Viime kesänä tutuistuin myös tälläiseen luonnolliseen vaihtoehtoon kuin Biospotix ja minusta se tehosi, eli ei punkkeja näkynyt. Hinta oli myös huomattavasti halvempi kun edellämainituilla. Biospotixinkaan teho ei muistaakseni heikentynyt uimisesta. Harmi vaan, että TUKES on asettanut Biospotixin myyntikieltoo Suomessa -_- Toivottavasti se palautuisi markkinoille! Karlierlilla on käsittääkseni vastaava kasvipohjainen liuos, mutta tästä en tiedä onko kellään juuri kokemuksia. Uusimmasta Koiramme lehdestä bongasin kanssa mainoksen uudesta ruokaan lisättävästä myrkyttömästä vaihdoehdosta nimeltä Fixodida Zx. Ajattelin, että ehkäpä se olisi kokeilemisen arvoinen ja seuraavaksi meinaankin hommata sitä. Aine kun annetaan suun kautta jatkuvasti, niin ei luulisi pesun tai uimisenkaan aiheuttavan ainakaan pitkäaikaista tehon heikkenemistä. Miinuksena tuntuu olevan ainakin vielä todella huono saatavuus Suomessa. Yhdestä luontaistuotekaupasta löysin 60 g purkin noin kolmellakympillä.

No se sitten punkeista. Seuvaaksi asiaa, arvaatta varmaan mistä? No VOLVOSTA tietty! Sainpahan eilen taas oikein piristävän puhelun. Asentaja, joka oli lupautunut vaihtamaan moottoriin uuden kannen soitti ja ilmoitti, että täällä on kuules nyt koko moottori sykkyrällä ja vieläpä niin kummallisesti, ettei hänellä ole ikinä ollut vastaavaa tapausta (kuitenkin aikas kokenut autojen kanssa puljaaja). Jes, olenpa nyt sitten mennyt tuhlaamaan 700 euroa ihan turhaan siihen uuteen sylinterikanteen kun olis pitänny hommata koko moottori uusiksi. Tästä taas suuret kiitokset Autosalpaan :@ Tämä kuka tota minun Volvoa on laitellut oli tänään soittanut Autosalvan mekaanikoille, jotka sanoivat kyllä olleensa tietoisia, että se moottori on ihan finaalissa. No minä sain sitten tältä Autosalvan “päälliköltä” johon olin yhteydessä niin “vähän” toista tietoa!! Se sanoi minulle, että joko kannnen tiiviste tai kansi menee vaihtoon, missään vaiheessa hän ei maininnutkaan, että koko moottori voisi olla paskana. Tulipahan selväksi, että sinne moottoriin on jo kerrallaan kansi laitettu. Ja päin vittua olikin silloin laitettu. Että olen ajallut nyt vuoden aikapommilla, joka nyt sattui vaan tuossa rytäkässä räjähtämään. Eli siis tuo moottori olisi voinut mennä ihan koska vaan ilman sitä tapaturmaakin. Ei sitten voinut tuo käydä ilme 6 kuukauden sisällä ostosta niin pystyisin siitä vielä myyjältä jotain vaatimaan.

Minä meinasin tuon puhelun seurauksena pyörtyä. Kun kyseessä ei ole nyt “vain auto” vaan kyseessä on 7000 euroa maksamatonta lainaa, minun asunto, opiskelu ja kaikki harrastukset. Kyseessä on semmonen painajainen, etten voi sanoin kuvailla. Ja kun mulla ei oikeesti ole yhtään rahaa, ei siis yhtään. Niin tyhjästä on helvetin paha nyhjästä. Ihmiset, jotka eivät ole köyhiä ei vaan tajua sitä, että millainen katastrofi joku 3000 euron juttukin on ihmisella, joka tienaa sen verran kolmessa tai neljässä kuukaudessa. Ja kun jollain pitäisi elää ja laskut maksaa. Jos tuo Volvo tosta nyt romuksi menee ei minulla ole ikinä varaa toiseen autoon ja se tietää sitä, että edessä on asunnon vaihto (Hurukselassa ei ilman autoa asuta) ja sitä, etten pysty lähtä syksyllä opiskelemaan. Syksy tietäisi sitten, että olisi pakko ottaa kaksi työtä selvitäkseni edes jotenkuten ja olisin taas ainakin vuoden jumissa tässä tilanteesta, josta vannoin jo lähteväni eteenpäin. Minä kun niin innolla odotin pääseväni viimein opiskelemaan :/ Että pystyisi sitten saada kunnon työn ja elämä olisi joskus edes muuta kun kädestä suuhun… Tämä kun on oikeesti minulle nyt helvetin iso asia, niin iso, että sitä ei ulkopuolinen pysty ymmärtämään. Kyrpii vaan kuin kaikki jaksaa hokea “se on vaan auto, semmosta se on niiden kanssa”. Nokun tässä on nyt kyse vähän muustakin kun “vain autosta”.

Poikien kanssa ollaan viimepäivinä nyt tehty vaan suht lyhkäsiä lenkkejä. Tiistaina kävin lääkärissä joka antoi suoralta kädeltä minulle sairaslomaa heinäkuun alkuun. No onpahan kesälomaa nyt sitten tänä vuonna. Mutta tosiaan nyt kun mulla melkeen olis pakko olla kaksi työtä, että jotenkin tästä selviäisin. No ei auta itku markkinoilla. Kertoo ehkä jotain ton mun polven kunnosta, kun sain suoraan yli 2 kk lisää sairaslomaa :/

Sunnuntaina ollaan menossa Remun kanssa Hyvinkäälle Aktiivicollieiden totiskoulutukseen. Pelottaa mennä Remun kanssa näyttäytymään ihmisten ilmoille. Jotenkin minusta tuntuu, että meille tästä tulee enemmänkin tottelemattomuuskoulutus jonka jälkeen vannon taas lopettavani koko yrityksen saada joskus aikaan kisavalmis PK-koira. No sitä odotellassa.

Näköjään torstaina tässä viimeksi tullu kirjoiteltua, mitäs kaikkea sen jälkeen onkaan tullut tehtyä… No perjantaina lähdin heti aamusta bussilla kaupunkiin. Minun piti lähtä 9.45 bussilla, josta näin tästä kotoa 9.40 lähteissäni vain perävalot. Seuraavan bussin piti lähteä 10.00, mutta se ei sitten vahingossakaan tietysti ollu ajoissa vaan ilmestyi pysäkille vasta 10.05. Tämä nyt vaan taas kerran muistutuksena kohtalon ivasta

Toisaalta tällä kertaa oli ihan hyvä, että en tuohon aiempaan bussiin kerennyt niin jouduin siitä sitten hipsimään suoraan fysioterapiaan. Jos olisin aijempaan kerennyt olisin käynyt ensin hakemassa matkahuollosta Volvon sylinterikannen ja kävellyt siitä sitten fyssarille. Kuitenkin tämä paketti jossa se Volvon sylinterikansi oli paljastui pienen ulkohuussin kokoiseksi ja 40 kg painavaksi Niin ei olisi ehkä onnistunut napata se kainaloon ja painella fyssarille. Olin nakittanut kummini heittämään minut ja sylinterikannen Haminaan koneistettavaksi niin käytiin se sitten viemässä siinä samalla reissulla. Olin taas melkein kartalla Isot kiitokset Maijalle tästä!

Lauantai meni sitten vaan koirien kanssa ulkoillessa ja vähän siivoillessa. Tuli näpsittyä vähän kuvia päivälenkillä.

Lehtosinivuokkoja (Hepatica nobilis). Niitä kukkii aivan mielettömästi nykyään täällä taajamassa, varmaankin puutarhoista levinneinä. Tuossa meidän pienessä lähimetsikössäkin niitä on aivan valtaisasti ja koko ajan vain putkahtelee lisää.

Tästä vähän näkee, että näitä tosiaan on ihan solkenaan!

Käytiin samalla vähän kentällä juoksuttamassa koiria. Lassie oli taas yhtä hymyileväinen kuin aina! Ja kun nyt näistä minun kuvistanikin on joku saanut vettä myllyyn ja osannut kertoa kuinka Körmy ei ole minulla yhtään hallinnassa ja annan sen kiusata Remu niin, että Remu joutuu täydellä raivolla puolustautumaan niin todettakoon nyt vaan, että ihan vapaaehtoisesti Remu näissäkin kuvissa Körmyn kanssa leikki. Sillä nyt vaan on vähän tota ilmettä Varmasti räpsisin kameralla vain tyynesti kuvia koirien tapellessa raivokkaasti!

Pöljän onni, keppi suussa. (Eikä välittömässä lähistössä objekteja joihin saattaa törmätä)

Körmy keksi tässä jokin aika sitten lumessa kierimisen ilot, vakkei se sitä ennen edes osannut kieriä. Nyt kun alkaa lumet olla vähissä pitää Pöljänn kiivetä noille lumivalleille kierimään. Ne kun on vaan ikävän epätasaisia niin välillä Pöljä parka sitten kierii maahan ja on sitten ihan pöllähtänyt “Miten minä tänne jouduin?”

Sunnuntaina sitten lähdin Leenan ja Moona-labbiksen kanssa Inkeroisiin näyttelyyn. Vaikka kyseessä oli metsästyskoirien näyttely pääsi Körmy mukaan turistiksi ja Remukin lähti huviajelulle. Körmy käyttäytyi oikein hienosti näyttelypaikalla, antoi ihmisten rapsutella itseään ja oli iloisen uteliaana häntä heiluan tutkimasssa kaikkea ja tutustumassa toisiin koiriin. Pieni Körmy-mies ei voi vain ymmärtää miksi jotkut koirat murisee sille. Moona näytteli hienosti ERI:n arvoisesti

Inksasta sitten ajeltiin Hurukselan kautta takaisin Kotkaan. Käytiin siellä sitten kattomassa minun posti ja tehtiin samalla Moonalle vähän NOME-treeniä. Pöljäkin kävi rannassa sukeltamassa kun ei se jää kantanutkaan. Siellä jo kovasti kevään sipulikasvit kukkivat ja nurmi vihersi paikka paikoin. Oli meidän tonttiakin käyty kaivelemassa kylälle tulevan viemäröinnin merkeissä ja samalla kaadettu minulle jokunen puu valmiiksi. Nyt vaan pitäisi päästä niitä pilkkomaan! Muutenkin niin mieli halajaisi sinne maalle ja pihahommiin. Mutta eipä siellä ilman autoa oikein pärjää kun kylältä kulkee tasan kaksi bussia päivässä ja nekin vain aamulla :/ Eipä olisi pitänyt käydä siellä pihassa ollenkaan kun tuli niin suuri kaipuu kotiin. Leena nauroi, että otin sitten kameran mukaan koiranäyttelyreissulle kuvatakseni kukkia. Tärkeysjärjestyksensä kullakin

Viimesyksynä hankitut uudet tuttavuudet, ‘Harmony’ kevätkurjenmiekat (Iris reticulata ‘Harmony’). Näitä pitää laittaa syksyllä taas lisää, näin lähikuvassa ne ovat kauniita tuon ihanan kuvionsa kanssa, mutta yksittäisinä kuitenkin melko vaatimattomia muuten (ovat vain n. 15 cm korkeita). Pitäisi siis saada oikein kunnon tupas värittämään keväisin minun “kurkipenkkiä”  jossa on kolmea erilaista kurjenmiekkaa ja kahta kurjenpolvea.

Nämäkin viime syksyn hankintoja, sieberinsahrami ‘Tricolor’ (Crocus sieberi ‘Tricolor’) eli trikkikrookukset Näistä olin saanut tehtyä kivan nauhan uuteen kukkapenkkiin huussin edustalle. Muutaman vuoden jälkeen vielä kun ovat jakautuneet voi tulos jopa näyttää siltä miltä kuvittelin. Joskin taidan näitäkin iskeä syksyllä maahan toisen 4o satsin

Ilokseni siellä sun täällä oli myös reilusti tavallisia kevätsahrameita (Crocus vernus) joita mummo on aikanaan Hurukselaan istutellut. Jotenkin tykkään vain kovasti näistä isokukkaisista violeteista yksilöistä vaikka ne ovatkin vähän kömpelöitä verrattanu muihin sahrameihin.

Vielä lopuksi vähän ilonaihetta. Tässä viikko sitten koin valaistumisen Lassien kanssa tekniikkatottista tehdessäni. Kaikki nämä vuodet ollaan Remun kanssa kärsitty siitä ongelmasta, että sen mielenkiinto saattaa yllättäen vain lopahtaa ja se saattaa jäädä katselemaan kaukaisuuteen kesken treenien ilman, että saan siihen mitään kontaktia ja samalla silti katoaa into koko tekemiseen. No nyt kun olen tätä miettinyt tajusin, että minähän olen juuri siitä sitä palkannut!! Aina kun Remu on kiinnittänyt huomiota treeneissä johonkin muuhun kun minuun olen alkanut houkutella sitä namilla, laulamaan, leikkimään ja tanssimaan. Viisaana ajatuksenahan minulla on tässä ollut, että teen itsestäni mielenkiintoisemman kun ympäristö. Kuitenkin olen tiedostamattani tullut tässä palkanneeksi Remun passiivisuudesta, eli kun se on alkanut katsella kaukaisuuteen on emäntä tunkenut namia suuhun. Nyt sitten ollaan jokunen treeni vain imuteltu namien perässä ja palkattu mahdollisimman aktiivisesta käytöksestä, eli siis kun Remu on oikein kunnolla hyppinyt tms. namikäden perässä on se saanut palkkaa. Ja da-daa minullahan onkin nyt ihan eri koira joka tyrkyttää minulle oppimista sen sijaan, että minä tyrkytän sille koulutusta. Ja tämän lisäksi Remu on VIIMEIN alkanut tajuta, että maailmassa on semmoinen asento kun istu perusasennonkin ulkopuolella. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa alkaa tekemään siihenkin nopeutta ja terävyytta lelulla. Olisi nyt vaan se hemmetin auto, että pääsisi kentälle!

Niinpä niin, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Tai ainakaan Autosalvassa. Viimeviikko jatkui hauskoissa merkeissä Volvon “kadottua”. Tiistaina oli Volvo hävinnyt tosta lähihuoltsikan pihalta ja oletin sen menneen nyt sinne Autosalpaan niinkun oli sovittu. No tiistaina sitten soitin Autosalpaan ja minulle sanottiin, että ei siellä minun autoa ole. No, ajattelin, että jos se vasta vastikään sinne viety, eikä tämä mieshenkilö vain tiennyt asiasta. Sovittiin, että sitten kun Volvo sinne ilmestyy he kartottavat tilanteen ja ottavat yhteyttä. No päivät kuluu, eikä perjantai aamuun mennessä ollut vielä kuulunut mitään. Sitten tartuin taas kerran puhelimeen ja sain kuulla, että ei tänne sellaista Volvoa ole vieläkään tullut! No sitten soitto lähihuoltsikan pitäjälle, joka kertoo sopineensa hinausmiehen kanssa Volvon hinauksesta Autosalpaan. Seuraavaksi sitten soittoa tuolle hinaajalle, joka suhtautuu koko asiaan sangen epäuskoisesti ja kertoo vieneensä Volvon Autosalpaan niinkun oli sovittu ja toimittaneensa aivaimet toimistoon. No eikun sitten taas soitto Autosalpaan, josta kerrotaan, että sinne on ilmestyneet vain yhdet “oudot” avaimet eivätkä nekään ole minun käyttämäni hinauspalvelun tuomat. No Autosalvasta sitten todetaan, että he selvittelee asiaa ja ottaa sitten taas yhteyttä. Perjantaina Sampon tultua kotiin käytiin vielä itse illalla katsomassa ja nähtiin Volvo sisältä korjaushallissa. Siinävaiheessa mietittiin, että onko oikeesti mahdollista, että joku olisi sen sinne ajanut ja muut eivät olleet sitten vain sieltä tajunneet katsoa? No maanantaina sitten taas pirteänä rinkuttelemaan heti aamusta Autosalpaan ja kyllä ne nyt kertoi sen Volvon “löytäneensä”. Ja siis siellä niiden pihassahan se oli koko ajan ollutkin -_- Oli ne kerennyt perjantaina sitä katsoakkin, mutta olivat vain unohtaneet soittaa sitten minulle. Autohan ei onneksi ole mitenkään kovin tärkeä asia, joten eihän se minua haittaa, että tässä meni nyt viikko kun Autosalvassa ei Volvoa “löytynyt”.

No mikäs Volvoa sitten vaivaa? No pohjassa ja renkaissa oli vaurioita, mutta suurimpana ongelmana nyt sitten on se, että siitä on moottorin sylinterikansi kierona :/ Autosalvassa tämän vaivan korjaus maksaisi vaivaiset neljä tonnia! Vakuutusyhtiö korvaa nuo pohjan ja renkaiden vauriot, mutta moottori kun on tapaturman jälkiseuraamus eivät ne sitä korvaa. Sitä tässä on nyt tullut pohdittua, että mitä helkuttia minä nyt teen. Satuin sitten googlaamaan “Volvon kansiremontti” ja sieltä nappasin vinkin, että kannattaa ehdottomasti koittaa löytää sopiva kansi käytettynä jostakin purkaamolta. Sopiva kansi löytykin sitten melkeen heti, että oli sen verran onnea onneksi mukana Kansi maksoi sen 450 € ja on nyt matkalla kohti Kotkaa. Soitin eräälle paikalliselle korjaamolle, josta sain paljon hyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä, kiitokset vaan Ratapihan Autoon! Nyt sitten odotellaan, että kansi saapuu ja saan sen vietyä Kymen Dieseliin koneistettavaksi. Vaihto on melko isotöinen homma ja siihen kuluukin arviolta noin 8 h aikaa. Samalla pitää sitten vaihtaa koko yläpään tiivisteet sekä nokkahihna, että koko toimitukselle tulee hinnaksi about 1 500 €. No se on nyt vielä jotenkuten kohtuuden rajoissa, vaikka hemmetin paljon meikäläisen rahoilla onkin. Nyt sitten vaan pidetään sormia ristissä ja toivotaan kaiken sujuvan hyvin! Kun tämä remppa on tehty on Volvo sitten kyllä sellasseessa huippukunnossa, että luulisi vaihdossakin jokunen tonni irtoovan…

Tämä volvomurhe on nyt saanut melko hallitsevan roolin minun elämässä Mutta on tässä nyt ollut vähän muutakin sentäs. Viikonloppuna kävivat kiharat Pinja ja Selja täällä kampaajalla. Sen verta huolimaton ja kiireinen on tämä trimmaaja ollut, että olivat neitokaiset päässet melkoisen karvaisiksi. Selja varsinkin oli sangen mielenkiintoisen näköinen tapaus. Karvaa jäikin meidän takapihalle ainakin yhden kiharan verran, mutta oli se vaan ihana kun säät sallivat mennä ulos trimmamaan! Täällä sisällä se tietää aina sellaisen siivon, että niistä mustista kikkuroista ei pääse vielä kuukaudessakaan eroon. Näppärästi olivat taas molemmat tytöt pöydällä, jopa Selja, joka ei ole aiemmin ollutkaan pöydällä trimmattavana Oli taas ihana nähdä kikkuratyttöjä piiiitkästä aikaa ♥ Taisi muuten olla ensimmäinen kerta ikinä, kun Pinja oli meillä hoidossa, ilman, että se sai varastettua mitään ruokaa! Pinja on siinä lajissa nimittäin luonnonlahjakkuus jota eivät kaapitkaan pidättele. Olipa se kerran syönyt pöydälle jääneen palahiivankin…

Maanantaina olikin sitten jännitettävää kun Körmyllä oli vuorossa terveystarkastukset… Päästiin mukaan Eijan kasvateilleen järjestämään joukkotarkkiin Mevettiin ja minun pieni musta Körmy herätti varsinkin henkilökunnassa hilpeyttä olleessaan yksinäinen musta lammas 11 lassien joukossa. Minua vähän pelotti miten Körmy suhtautuu silmätarkastuksessa iholle tulevaan eläinlääkäriin, mutta hienostihan pikkumies käyttäytyi! Kovasti sitä pelotti (että sekin koira muuten osaa näyttää niin pieneltä  ja kurjalta kun oikein pelottaa!), mutta yhtään ei Körmy murissut lääkärille ja minun vaatima kuonokoppakin oli täysin tarpeeton

Terveet mollosilmäthän siltä Körmyltä löytyi ja samalla sitten tuikattiinkin rauhoittavat luustokuvia varten. Körmy parka nuokkui pitkään puolitangossa ja mulkoili minua kulmien alta NIIN syyttävästi “Mamma mitä ihmettä olet mennyt minulle tekemään?”. Vähän huonostihan tuo Körmy tuupertui, mutta kuvat saatiin silti hyvin otettua ja terveiltähän ne näyttivät. Heti kun Körmy oli kuvaushuoneesta kannettu pois yritti se kovasti lähtä jo kävelemään, vaikkei jalat “ihan” kantaneet. Oli tainnut toinen saada tarpeekseen. Nopeastihan tuo virkosi sitten herätyspiikin saatuaan ja oli hyvin pian oma itsensä.  Ei voi taas muuta kun kehua Mevetin ammattitaitoista toimintaa ja Pellen rautaisia rutiineja näissä asioissa! Hintakin oli kohdallaan, koko paketti, eli silmät, lonkat ja kyynärät vain 186  €! Voin siis todella lämpimästi suositella. Hyviä tuloksia saivat muutkin tarkastukseen osallistuneet koirat yhtä harmittavaa tapausta lukuunottamatta Paljon onnea vielä Eijalle pääsääntöisesti mahtavista terveystuloksista!

Eipä tässä tällä viikolla sitten muita kummempia. Onneksi, ihan tarpeeksi oli taas tuossakin. Saisi tuon Volvon nyt vaan nopeesti kuntoon! Sain muuten viimein aikaiseksi laitella pääsiäisena otettuja kuvia nettiin asti. Tinka-kullasta löytyy actionkuvia täältä ♥ Remustakin lisäilin jokusen vauhtikuvan tänne, sangen hupaisan näköinen karvapallo, ei voi muuta sanoa. Sekä yhteiskuvia “pariskunnasta” löytyy täältä

Tässä onkin tullut viimepäivinä istutta sangen tiiviisti koneella kotisivuhommien parissa. Nyt tämä tarvitsee raikasta ilmaa ja lähtee tottistelemaan Lassien kanssa! Jos siitä sitten vielä tällä viikolla juttua.

Vähään aikaan ei olekkaan ollut aikaa tais nspiraatiota kirjoitella tänne blogiin. No nyt sitten alkaa taas mennä kaikki siinä määrin huonosti, että taitaa olla  aika jotain rustata. En näköjään osaa enää kirjoittaa muuta kuin valitusvirsiä, anteeksi siitä.

Viimeviikkoina ole oonneksi tapahtunut mitään sen kummempia. Polvileikkauksen jälkeistä hiljaiseloa ja jonkin verran kotisivuhommia. Keävät näyttäisi olevan kunnolla tuloillaan ja kovasti mieli halajaisi metsälenkeille sekä Hurukselaan nauttimaan siitä. 17.3 kävin katsomassa yhtä kummilapsista, eli Körmyn pikkusisaruksista, Espoossa asuvaa Suloa (Grimoire Jeune Homme). Oli ihana nähdä pientä riiviötä, hyvin oli kasvanut ja aivan ehta belginalku se selvästi oli.

Sulo oli se, joka jo kolmiviikkoisena sai lisänimen “Pikku-Körmy” koska oli koko olemukselaan aivan Körmyn kopio. Ja kyllä tuossa ilmeessä on vieläkin niin paljon samaa

Lisää kuvia Sulosta löytyy täältä.

Samalla reissulla oli minut myös kutsuttu kuvailemaan Merry Moonray’s koirien sukukokousta. Paikalla oli jopa 16 collieita joista 14 oli keskenään läheisempää sukua. Melko rankka päivä oli kamerantakana, mutta oli silti todella kiva päästä näkemään koiruuksia omistajineen. Minä kun päivitän myös noita Merry Moonray’s kotisivuja niin on nämäkin rekut tulleet sitä kautta sangen tutuiksi.

30.3 oli minulla synttärit joita sitten “juhlittiinkin” kaksi viikkoa Kiitos kaikille muistaneilla, oli ihan mukavaa vaihtelua ja kiva nähdä niitäkin kavereita, joita ei ainakaan turhan usein tule nähtyä!

Sitten viimeviikkoon… Minä en jaksa edes muistaa kaikkia vastoinkäymisiä mitä se mukanaan toi, mutta jos nyt vaikka edes muutamia. Tiistaina sain tietää, että ensi kesäksi ei ole asiaa kaupungille puistohommiin, kiitos säästöjen. Tämä toi jo mukanaan huolen siitä, että miten ihmeessä minä nyt sitten tämänkin kesän pärjään, mistä saisin töitä, millaisia töitä pystyn ylipäätänsä tekemään ja milloin niitä pystyy sitten edes tämän polven kanssa hakemaan. Puhumattakaan siitä harmistuksesta, että en pääse tänä kesänä työskentelemään maailman parhaimpien työkavereiden kanssa työhön, josta aivan oikeasti nautin. Itellan hommista ei rahaa todellakaan säästöön asti jää ja olisi ollut niin paljon hempompaa, jos kesällä olisi saanut edes hieman kerättyä rahaa syksyn opiskelun alkua varten. Lisäksi minua kauhistuttaa ajatuskin, että joutuisin jo reilun kuukauden päästä tuon polven kanssa juoksentelemaan viisi tuntia rappusia yöaikaan

Keskiviikosta ei sitten jaksaisi kertoakkaan… Ensin kävin fysioterapiassa, jossa sain kuulla olleeni aivan turhan optimistinen tuon polven paranemisen suhteen ja tuomioksi tuli tehdä koirkeintaan 20 minuutin kävelyjä ja pieniä minikyykkyjä kunnes nesteturvotus laskee. Minä kun jotenkin ajattelin, että tässä kuukauden päästä leikkauksesta teen jo koirien kanssa lenkkejä sekä lähden treenailemaan. Iltasella sitten lähdin hakemaan Tinka-koiraa meille hoitoon Loviisasta ja ajattelin samalla käydä hakemassa koirielle ruokaa Vauhti-Raksusta, ai että olisi ollut niin ihanaa, jos tuon päätöksen olisin jättänyt tekemättä. Ostin vielä lihoja melkeen 200 euron edestä kun ajattelin rahatilanteen olevan tässä kuussa suht kohtuullinen. No siitä sitten ajattelin lähtä poispäin toista tietä mitä olin Raksuun mennyt hieman lisää aikaa kuluttaakseni. Virhe, iso virhe. No tuo toinen tie oli kaikkea muuta kuin huippukunnossa joka minulle selvisi vasta liian myöhään Volvon ottaessa mahalaskua. Sinne sitten jäätiin, 60 sentin kinokseen… Yritin kaikkeni, jotta olisin saanut Volvon sieltä itse liikkeelle, mutta paskat, siellä se oli kun valettu. Eihän siinä sitten muu auttanut kun lähteä traktorinmetsästykseen ja tunnin värjöttelyn jälkeen sitten päästiinkin ojasta pois. Eihän siinä muuten mitään, mutta kiitos tämän on Volvosta nyt sitten syyläri ja lauhdutin paskana ja parin tonnin remppa edessä Sellaisen parin tonnin, etteihän minulla sitä ole…

Leena kävi onneksi pelastamassa minut, koirat sekä lihat (josta ihan valtaisat kiitokset, mitä mä olisin tehnyt ilman sinua!), mutta eipä siinä vielä kaikki. Jouduin siinä sitten vielä yön aikana juoksemaan polveni ihan tohjoksi josta seurauksena sitä nesteturvotusta on nytten ainakin kaksi kertaa enemmän. Onneksi sentään saatiin ihana pieni Tinka-neiti meille hoitoon, Tinka on ollut oikea valopilkku kaiken epätoivon keskellä. Kummasti piristää kuin pieni iloinen Lassie kiipeää syliin häntä viuhuen ja herättää aamulla märillä riemukkailla suukoilla. Tinka on kyllä ihan mitä mainioin collieneiti ja suru tulee puseroon kun joudun sen tänään takaisin kotiinsa antamaan. Minun puolesta Tinka voisi jäädä tänne vaikka ainiaaksi. Isot kiitokset Tarjalla kun luotit tuon pienen rakkauseläimen tänne minun hoiviin! Tinka on aina tervetullut tänne ♥

Lassierakkautta. Tinka ja Remu, maailman parhaat trikit ♥

Tinka on tosiaan nimensä, Samba Swing, veroinen.

Tuo Volvon posahtaminen sai minut nyt sitten miettimään auton vaihtoa, eikä vähiten Volvon “melko” kalliiden varaosien takia… Siitäkin huolimatta, että rakastan tuota Volvoa yli kaiken ja sydän itkee verta siitä ja sen isosta moottorista luopumisesta. Olen tässä muutamaa nelivetovolkkaria katsellut ja miettinyt pääni solmuun. Nissä myös kulutus olisi alle puolet siitä mitä Volvo vie…  Helvetin pääsiäinen pyhineen kun missään ei tapahdu mitään ja vakuutusyhtiön vastausta noihin Volvon vaurioiden korvauksiin joutuu odottomaan ja odottamaan. Niinkun kaikkea muutakin. Tässä sitten mietit ja pyörität asioita päässä pystymättä tekemään yhtään mitään. Ja kun tarpeeksi asioita miettii kasvavat ne ihan uusiin mittasuhteisiin ja jää niihin jumiin kykenemättä silti tekemään mitään päätöksiä mistään.

Lauantaina kuultiinkin sitten jänniä uutisia. Sellaisia, joihin ei oikeen osaa oikealla tavalla suhtautuakkaan. Minua ne eivät nyt niin syvältä kokettaneet, mutta saivat kuitenkin miettimään ja toivat huolta muista ihmisistä. Onneksi tässä ei ollutkaan mitään muuta miettimistä niin kyllähän nuo sitten vielä päähän mahtuu. Ja jotta kaikki vielä tulisi mahdollisimman hyvin samaan syssyyn, niin tottahan toki Körmynkin piti nyt sitten alkaa “oireilla”. Sillä on ollut pientä uhmaa tässä viimekuukausina havaittavissa, mutta eilen kun puutuin sen Remulle pärräämiseen alkoi se pärrätä minulle. Ne otin poskista kiinni ja huomattelin vähän, että mietis nyt kenelle pöriset. Tähän sain vastaukseksi sitten irvistelyä ja nappaisun. Kyllä, se nappaisi MINUA. Ei nyt mitenkään voimalla tai niin, että olisi edes jälkeä jäänyt, mutta kuitenkin. Minun oma koira puri minua. Ja minä kun olen aina kokenut pärjääväni Körmyn kanssa ihan hyvin Jouduin tähän sitten puuttumaan niin kovasti, etten siitä itse sitten niin lainkaan pitänyt… Minä en tykkää ruveta fyysiseksi koirien kanssa, en sitten niin yhtään, mutta en vain voinut jättää asiaa sikseen. En minä nyt siis Körmyä satuttanut, mutta sen verta tuli sillä lattiaa mopattua, että sain siitä itselleni huonon omantunnon Onko minulta nyt lipsumasta käsistä ja hallinta omiinkin koiriini? Enkö minä osaa edes niitä enää pitää kurissa? Olenko minä päästämässä Körmyä oikeasti vaaralliseksi? Tänään on ollut jotenkin niin hankala suhtautua koko Körmyyn ja tahtoisin olla näkemättä koko koiraa… En siis syytä tästä millään tavalla Körmyä, omien ajatusten takia en vain nyt osaa suhtautua siihen oikein enkä missään nimessä tahdo olla koiraa kohtaan epäreilu ja purkaa omaa pahaa oloani siihen.

Eilen illalla sitten vielä kuulin aivan kamalan ikäviä uutisia yhdestä minun kummivauvoista Kamalaa tietää toisten hätä olla kyvytön mitenkään auttamaan. Pidän niin kovasti peukkkuja pystyssä, että pienellä pojalla perheineen asiat ratkeaisivat ja syy outoihin oireisiin selviäisi. Ei minusta ole kasvattajaksi kun huoli kummipennuista on jo näin valtaisi, ei ole oikein, että yksikään niistä täydellisistä belginaluista sairastaa jo näin pienenä…

Mutta nyt taitaa olla aika lähtä viimeistä kertaa lenkille Tinkan kanssa tältä erää ja edessä haikea ero. Onneksi tulen varmasti vielä näkemään Tinkaa tulevaisuudessakin. Jännä muuten, miten kummasti sai asioihin uutta selkeyttä kirjoittamalla edes osan niistä ylös… Ehkä tämä taas tästä. Ehkä minä taas jaksankin koittaa kääntää asiat paremmaksi. Pyydän vielä anteeksi kirjoitusvirheitä joita teksti varmasti vilisee, oli kuitenkin jo ihan tarpeeksi koitosta kirjottaa tämä kaikki jaksaakseni heti lukea sitä läpi.

Viimeviikonloppuna olin siis kuunteluoppilaana SPL:n tottelevaisuusseminaarissa Hollolassa. Ajattelin nyt vähän kirjailla jotain ylös mitä nyt vielä satun muistamaan jos joskus tulee tarvetta kertailla Semmassa oli paljon hyvää, teoreettinen selostus kävi järkeen ja kertoi konkreettisesti miten pennun kanssa on hyvä toimia jos siitä haluaa itselleen toimivan harrastuskoiran yms. Olin kuuntelemassa vain lauantaina jolloin vuorossa olivat pennut ja nuoret koirat. Harjoituskoirilla oli suht paljon samankaltaisia ongelmia, tai no ehkä enemmänkin harjoituskoirien ohjaajilla oli samankaltaisia ongelmia. Moni “tyrkytti” koiralla koulutusta ja salli kontaktin katkeamisen sekä ehkä jopa itse sitä huomaamatta palkitsi koiraa tästä. Siinä sivusta katsellessa on hirveän helppoa tajuta muiden virheet Monen harjoituskoirakoista ollessa tosiaan niin samankaltaisia kävi seuraaminen hieman pitkäveteiseksi välillä ja päivästä olisi saanut enemmän irti erilaisilla koirilla. Harjoituskoirien valinta on varmasti todella hankalaa, koska moni ohjaaja koko koiran ongelmien olevan jossain ihan muualla kun missä ne tosiasiassa olivat. Kouluttajina toimivat MM-tason sakemannimiehet Teemu Parviainen & Hannu Liljegren.

Aluksi aloitettiin teorian kanssa ihan pienen pennun motivaation kasvattamisesta ruualle. Pennun olisi hyvä olla jo kasvattajalle anhe, eli siis joutunut taistelemaan ruuasta. Ruuasta taisteluhan toteutuu yleensä luonnostaan jos kyseessä on vähän suurempikin pentue. Kun pentu sitten haetaan uuteen kotiin ei sille anneta heti ruokaa, eli vaikka jos on haettu aamulla niin sitten ensimmäinen ruoka tulee illalla, jotta pentu on varmasti nälkäinen. Kun pentu sitten saa ensimmäisen ruokansa ei sitä päästetä heti kupille syömään, vaan pentua estetään pääsemästä kupille esimerkiksi työntämällä pentua poispäin ruuasta, estämästä pääsy kupille kädelle tms.  ja vasta kun pentu oikein kunnolla “hermostuu” ja tappelee päästäkseen ruualle se päästetään syömään. Tätä tehdään aina kun pennulle annetaan ruokaa, eli siis jatkekaan ruuasta taistelua ja samalla saadaan koira toimimaan aktiivisesti ruokansa eteen. Jos meno alkaa sitten mennä turhan hurjaksi ja pentu vaikkapa räyhää jo puoli tuntia ennen ruoka-aikaa niin kuppi tulee välillä suoraan.

Seuraava askel on siirtää ruuan eteen aktiivisesti toiminen muuallekkin kun ruokailutilanteeseen, eli pentu viedään kentälle tarkoituksena saada se aktiivisesti seuraamaan ohjaajan kädessä olevaa ruokaa. Tässäkin jatketaan pennun hellävaraista tönimistä kädellä poispäin ja ruokaa annetaan sitten kun pentu aktiivisesti sitä tavoittelee. Ohjaajan tulee myös liikuttaa ruokaa aktiivisesti pennusta poispäin ja kehua kunnolla pennun seuratessa/tavoitellessa ruokaa. Pikkuhiljaa sitten siirretään ruokakäden paikkaa niin, että pentu menee seuraamisasentoon ja jatketaan siinä samaa.

Tässävaiheessa koulutetaan sitten pennulle teknisesti liikkeet ruuan avulla pitäen huolta aktiivisuuden säilymisestä, eli koira tavoittelee palkkiota eikä sitä tyrkytetä koiralla. Vielä tässä vaiheessa koira voi työskennellä “ruokakeskeisesti”. Teknisen opetuksen jälkeen opetetaan koira sitten pois kädeltä, eli palkka ei tule kättä tuijottamalla vaan katsomalla ohjaajan silmiin. Tässä vaiheessa aletaan sitten käyttämään palloa/patukkaa palkkana ja liinaa kiinni koirassa, jotta voidaan kouluttaa. Se vaihe missä tämä tehdään riippuu suuresti koirasta, mutta sellainen mielikuva minulle jäi, että aikaisintaan siinä 6-8 kk iässä.

Nyt kun koira sitten osaa asiat teknisesti ja sen pitäisi edes suunnilleen tietää mitä tehdään voi sille esitellä pakotteet. Teemu ja Hannu painottivat sitä, että koira ei luontaisesti osaa pakoitteita vaan niiden merkitys pitää sille selventää. Vaikkapa siis kontaktin hävitessä ja koiran keskittyessä muuhun käytetään aktivoivana (viettiä nostattavana) pakotteena terävää nykäisyä liinasta ja kun koira toimii taas aktiivisesti se palkataan. Myös nopea läpsäisy on aktivoiva pakote jolle tehdään merkitys samalla tavalla. Kun taas sitten liinasta veto ja hidas kädellä pamautus ovat passivoisia (viettiä laskevia) pakotteita, joiden jälkeen koiralta vaaditaan rauhoittumista.

Esimerkkikoirien kanssa keskityttiin melko paljon seuraamiseen, joka tietty onki tottiksen perusta. Yleisimmin puututtiin aktiivisuuden laskuun ja kontaktin katkeamiseen seuraamisen aikana. Koiraa seuruutettiin tason mukaan joko suoraan tai käännöksillä ja aktiivisuuden tai kontaktin laskiessa käytettiin terävää nykäisiä hihnasta aktivoivana pakotteena vietin ylössaamiseksi ja kun aktiivisuus/kontakti oli kohdalleen kehuttiin koiraa reilusti ja palkattiin patukalla/pallolla. Kouluttajat painottivat tässäkohtaan virheiden tärkeyttä, eli virheitä ei tule pelätä vaan niitä pitää suorastaan toivoa, että päästään sitten korjaamaan niitä ja näin kouluttamaan koiraa.

Tuossa nyt vähän läpiluotausta päivän oppeihin, enemmänkin yleisellä teoreettisella tasolla kun yksittäisiin koirakkoihin tai asioihin puuttuen. Asiat on kirjoitettu silleen kun minä ne ymmärsin, eli virheet ovat mahdollisia ja niitä syvästi pahoittelen. Negatiivisena päivästä jäi mieleen välillä minusta turhankin kovat ja tarpeettomat pakotteet, joita käytettiin koirille, jotka eivät vain osanneet vielä toimia oikein. Minusta ei vain ole reilua, että koiraa rangaistaan siitä, että se ei tiedä mitä pitää tehdä. Mutta tämäkin tosiaan vain minun mielipide ja ei siellä nyt koiria mitenkään hakattu. Tuo sakemannin koulutus vaikutti NIIN erilaiselta verrattuna kumpaankin näistä omista koirista. Körmylle jos käyttäisin pakotteita yhtä paljon ja samalla volyymilla ei se enää ikinä nousisi maanraosta ja Remulta saisin varmasti korkeintaan turpaan Körmy ei tosiaan uskaltaisi varmasti enää edes hengittää kovin pakotekeskeisen koulutuksen seurauksena kun taas Remua ei pysty niin kovasti hakkaamaan, että se kokisi pakolliseksi tehdä yhtään mitään.  Saipa taas kerran miettimään tuo seminaari, että millainen sitten onkaan koiralla se “hyvä” luonne. Onko se koira, jonka saa pakotettua tekemään mitä tahansa? Onko siinä sitten kyseessä hyvin koulutettavissa oleva koira? Onko sitten koira, johon pelkkä pakottaminen ei toimi vaan tappaa työtarmon ja joka pitää motivoida enemmänkin yhteistyöhön kun silkkaan tottelemiseen huono? Tätä voisin pohtia ainakin tuhannen sanan verran, mutta jos nyt jätetään kuitenkin tähän

Hups, venähtikin sitten tämä blogin päivitys vähäsen taasen. Mutta mitäpäs tässä sen kummempia, samanlaista invalidielämää vietelty kuten muutamat viimekuukaudet. Agitreeneihin ei ole taas ollut polven kanssa asiaa ja tuo tottiksen treenaus ei oikein minulta yksinään suju. Laiskiainen! Remun kanssa ollaan aina välillä koitettu tuota liikkestä istumista tehdä, huonolla menestyksellä. Miten voikin olla noin yksinkertainen asia noin hankalaa. Kiva mennä 29.4 Remun kanssa tottiskoulutukseen selittämään, että tää ei osaa istua Olen nyt sitten kuitenkin yrittänyt olla vähän aktiivinen ja buukkaillut meille erilaisia harrastusmenoja pitkin kevättä, toivottavasti niistä olisi hyötyä ja päästäisiin viimein Remun kanssa kilpa- ja koekentille! Viime lauantaina olin SPL:n tottisseminaarissa, ajettelin siitä kirjailla vähän enemmänkin ylös kunhan tässä kerkiää.

Viime sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa Tuulin ja rekkujen kanssa vähän käppäilemässä ja leikkimässä. Ilma oli ihan taivallinen ja muutenkin oli tosi mukavaa! Minulla oli tällä kertaa nyt vain Remun mukana, se kun rakastaa päästä oikein kunnolla leikkimään ilman Körmyä. Körmy oli kyllä päässyt sillä välin käymään mummolla Hanget kantoi koiria vallan mainiosti ja kyllä niillä oli kivaakin kirmallessa pitkin peltoja. Remukin oli niin ihanan lapsi ♥

Sirius vauhdissa ja vähän paikallaankin.

Aina yhtä ihana Mario ♥ Tukka vähän silmillä

Mario nauttii keväthangista.

Naurava Lassie.

Remu ja Sirius. Siriusta välillä vähän hirvitti minun hurjan Lassien hurjat leikit Minusta Remu oli aikas koominen pomppiessaan ja kumarrelleessaan Siriuksen edessä saadakseen sen leikkiin.

Vielä koko sakki yhteiskuvassa.

Kiitos Tuuli ja pojat, oli kivaa!

Tiistaina mentiin sitten käymään Hurukselassa vielä kun päästiin. Siellä oli niin ihanaa kauniissa kevätsäässä! Olisin tahtonut jäädä sinne. Ensimmäinen laatuaan Kuva minun torpasta! Oikealla näkyy siis aittarakennus. Ja vasemmalla Volvo

Joenpinta oli jäätynyt ihanaksi kivenkovaksi kävelypinnaksi niin sinnehän me heti ekana suunnattin jalkapallon kanssa.

Käveltiin joen vastarannalle ja siellä rentapenkalla sitten kokeilin kuvailla poikia. Harmituksen  määrää ei osaa kuvailla, kun kotona tajusin kuvanvakaimen menneen pois päältä kamerasta! Ilmankos kaikki Tuulillakin otetut kuvat niinkun nämäkin oli ihan suttua ja joukossa vain yksittäisiä jotenkuten onnistuneita

Remu ♥

Körppis aina yhtä fiksuna Körmy oli tässä yksi  päivä liukastanut jäisellä pihalla pallon perään juostessaan ja sen seurauksena oli tuosta toisen etutassun anturasta lähtenyt nahat kokonaan irti. Tämän takia Körmyllä töppönen jalassa.

Körmyllä laskutelineet valmiina alastuloon.

Ainiin tämä pitää laittaa Luonto oli loihtinut tälläisen jääveistoksen männynoksaan!

Körmy kerranki edustaa pääkuvassa.

Mamman hunksit ♥

Keskiviikkona olikin sitten edessä se kauan odotettu polvileikkaus. Eturistisidehän sieltä oli katkennut ja verenkierron estyttyä kokonaan kadonnut. Sen uusiminen oli melko pitkä ja iso leikkaus. Mutta hyvässä hoidossa olin. Herääminen ei vaan taas ollut ihan helppoa ja viimepäivät on olo ollut enemmän tai vähemmän hutera, mutta nyt tänään tuntuu jo pirteämmältä. Tässä tätä nyt sitten parannellaan, edessä tulee olemaan pitkä ja raskas kuntoutus…